Siirry pääsisältöön

Sadetutka, salamat ja karttatasot

Tilannekartta yhdistää tapahtumat sää- ja häiriötietoihin, jotta tilanteen voi arvioida samassa näkymässä.

Tilannekartan sadetutka ja aikajana

Sadetutka​

Avaa kartan yläreunasta Tasot ja kytke Sadetutka päälle. Tapahtumalistan yläpuolelle avautuu Sadetutka-kortti. Sen otsikossa lukee, minkä hetken kuva kartalla on (Tutkakuva klo 14.20): uusinkin tutkakuva on noin 5–15 minuuttia vanha. Aikajanalta näet toteutuneen sateen viimeisen tunnin ajalta, ja sen päissä ovat vanhimman ja uusimman kuvan kellonajat. Vedä aikajanaa tarkastellaksesi eri hetkiä tai toista tunti napista ▶. Kortin alareunan väripalkki kertoo sateen voimakkuuden heikosta voimakkaaseen.

Jos uusin tutkakuva ei lataudu, kartalle jää viimeisin onnistunut kuva ja kortissa kerrotaan syy ja kuvan aika, esimerkiksi Ei verkkoyhteyttä — näytetään klo 12.35 kuva.

Salamat​

Tasot → Salamat näyttää viimeisimmät salamahavainnot kartalla. Salamataso on erillinen tavallisista tapahtumaryhmistä. Rivin säädinkuvakkeesta pääset salama-asetuksiin.

Kartalla näkyvät viimeisen 30 minuutin havainnot. Jos uusia havaintoja ei saada ladattua, kartan yläreunan ilmoitus kertoo sen, ja vanhemmat havainnot poistuvat silti kartalta.

Säävaroitukset​

Kartalla näkyvät Ilmatieteen laitoksen voimassa olevat säävaroitukset. Pinni on varoitusalueen keskikohdan lähellä. Pinnin kuvake kertoo varoituksen lajin, esimerkiksi tuuli, ukkonen, metsäpalo, lumi, helle, pakkanen tai sumu. Väri kertoo vakavuuden:

VäriVakavuus
vaalea viininpunainen tai viininpunainenmahdollisesti vaarallinen
tumma roosanpunainenvaarallinen
punainenhyvin vaarallinen

Napauta pinniä. Kartalle piirtyy varoitusalue, ja kortti kertoo varoituksen lajin, vakavuuden, alueen ja voimassaolon.

Säävaroituksilla ei ole omaa tasoa. Ne kuuluvat Varoitukset-ryhmään: näytä tai piilota ne Tasot-paneelin Varoitukset-kytkimellä tai sen alta avautuvasta Valitse lähteet -valinnasta (Säävaroitukset).

Merivaroitukset​

Merivaroitukset näkyvät Varoitukset-ryhmän värisinä pinneinä, joissa on purjevenekuvake.

Ilmatilarajoitukset​

Ilmatilarajoituksen kuvake on yliviivattu lentokone. Pinnin ympärillä oleva ympyrä on rajoitusalueen todellinen säde. Myös vielä alkamattomat rajoitukset näytetään: ne ovat haaleampia, ja niiden kortissa on merkintä Tuleva.

Kybervaroitukset​

Kyberturvallisuuskeskuksen varoitukset koskevat koko maata, joten niillä ei ole karttapinniä. Ne näkyvät tapahtumalistassa kilpikuvakkeella. Rivin napautus avaa varoituksen kortin.

Muut karttatasot​

Kartalla voi näkyä myös sähkökatkoja, ratahäiriöitä, ilmanlaatua, meriväylien turvalaitevikoja ja Puolustusvoimien harjoitusalueita. Kaikilla koko maata koskevilla tiedotteilla ei ole karttapinniä, mutta ne löytyvät tapahtumalistasta. Kuvakkeiden selitykset: Tapahtumatyyppien kuvakkeet.

Satelliittikuva​

Tasot → Ilmakuva vaihtaa taustalle Maanmittauslaitoksen ortoilmakuvan. Tapahtumapinnit ja reitit säilyvät päällä. Vaihda takaisin vektorikarttaan samasta kytkimestä.